Synkkä syysunelma. Fillarikellari: Synkkä Syysunelma 2019-12-14

Synkkä Syysunelma 2017

synkkä syysunelma

Viimein soitin hänelle, että tuu nyt per. Alustavissa tuloksissa sijoituksemme oli 22. Kengät ja sukat pois ja jalkaan vedenpitävät sukat, joita raahaan onneksi lähes aina mukana vastaavia tilaisuuksia odotellen. Mökkirannassa kilpailijoille oli varattu ulkokuisti vaatteiden riisumiseen. Kiikalan lentokenttä ohitettiin pikitietä, matkalla Kultalähteellä sijainneelle rastille. Lisäksi alueen ongelma on todella runsas sokkelomainen polusto, josta vain osa näkyy kartalla. Lopulta pyöräilevä pari antoi meille vinkin rastin sijainnista.

Next

KapteeniSolisluu seikkailee...: Synkkä Syysunelma 2016, Marssi 100km

synkkä syysunelma

Minä voin odotellessani etsiä rastikirjan valmiiksi. Saavuimme paikalle hiukan ennen karttojenjakoa ja turhaan säätämiseen ei mennyt energiaa. Maalileimauksen jälkeen oli takki melko tyhjä. Menetimme tuolla pahuksen rapakkorastilla monta sijoitusta, mikä teki pahan kolauksen minun kilpailuintooni. Katastrofin todennäköisyysaste alkoi painamaan päälle niin vahvasti, että osasin jo odottaa sitä seuraavalla rastilla, joka oli osuvasti nimetyn Pienen Mulkkulammin rannalla. Rasteilla oli kirjat, joista piti aina repäistä mukaan omaa numeroa vastaava sivunumero.

Next

KapteeniSolisluu seikkailee...: Synkkä Syysunelma 2016, Marssi 100km

synkkä syysunelma

Kiipesin koivulle, kävelin sitä pitkin niin pitkälle kuin pääsin tuen kanssa ja syöksyin loppumatkan yli. Metsien läpi pyrittäisiin oikomaan missä vain olisi mahdollista. Sekalaisista ajatuksista osallistumisen ympärillä huolimatta kyselin kuitenkin seuraa tapahtumaan. Muutamaan kertaan olin miettinyt taas homman järkevyyttä. Palkinnotkin ihan eri luokkaa kuin muualla. Rastimääritettä tulkitessa hylkäämme kartanluvun ja keskitymme vain toimimaan typerästi. .

Next

Synkkä Syysunelma

synkkä syysunelma

Jotain hässäkkää heilläkin oli kun kyselivät mistä päin tulimme ja missä päin on etelä. Taidettiinpa sopia, että Johannislundin juomarastilla voisi teippailla jalkoja. Täm ylivalotettu ja tärähtänyt foto kuvaa minun uintiretkeäni. Etenimme itselleni tuttua Evontietä ja tiesin etsiä voimalinjaa jonka alittaisimme. Jatkoimme Docin kanssa linjalla olleelle rastille ja teimme piston rastille 44 kivi. Aamun alkaessa sarastaa, teimme suunnitelmaa loppureitistä ja päädyimme oikaisemaan mahdollisimman paljon, jotta ehtisimme maaliin ajoissa.

Next

KapteeniSolisluu seikkailee...: 2016

synkkä syysunelma

Ilmoitin että pystyisin tekemään sen ilman karttaa. Marssin ketjulle ja otettuani omani ja Juhan sivun annoin kirjan Nopsakoivelle. Kivet ja juurakot eivät hidastaneet miesten menoa lainkaan, mutta herrasmiehinä he ehtivät vaihtaa muutaman sanan väsyneempien tovereiden kanssa. Odotellessani Tonia maaliin ehdin seurailla kisatoimistoa tositoimissa. Lähtömerkin tultua, rynnistimme vastapäivään kiertävän suunnitelmamme mukaan kohti rastia 20 masto.

Next

Otaniemen Jyllääjät • View topic

synkkä syysunelma

Välissä oli vain syvä ja leveä oja. Jossain vaiheessa matkantekoa vauhtiin alkoi tottua ja luottamus pystyssäpysymiseen lisääntyi. Vierestä kuului korvia huumaava pauhu vesimassojen valuessa koskea alas. Ylitsevuotava itsevamuuteni sai aikaan että päädyimme vaihtoehtoon B ja lähdin tähtäämään sivutietä eteenpäin, samalla kun julistin että edessä olisi merkattu Aurinkoilvesreitti, jota pitkin pääsisimme perille Kaupinsaaren laavun Huusille. Viime vuoden tulokset julkaistiin muutama viikko sitten. Suunnitelma sekä itseni kanssa tekemä sopimus rikkoutui tälläkin kertaa varsin nopeasti. Matka eteni iloisesti rupatellessa ja taisimmepa iloita ongelmattomasta suunnistuksestakin.

Next

KapteeniSolisluu seikkailee...: 2016

synkkä syysunelma

Hiihtelin helpontuntuista vauhtia ja olin pääsääntöisesti omissa ajatuksissani. Naiset olivat koko tämän ajan olleet suolla tai pyrkineet sinne. Ajoimme välin melkoista vauhtia ja itse en paljoa ehtinyt karttaa vilkaista. Kramppaavasta nivusesta huolimatta, otettiin hyvää hölkkää kohti maalia. Sovimme yhteen ääneen, että nyt hölmöilyt pois ja tarkasti seuraavat välit.

Next

Synkkä syysunelma 2017: etkot

synkkä syysunelma

Mitään turhia luuloja sijoituksemme suhteen meillä ei ollut vaan arvelimme olevamme pitkän matkan viimeisiä. Ja kas, tuuri ja munkki, törmäsin oikeaan lampeen ja nappasin rastin talteen. Olin jo viikko sitten Nummelassa karttatalkoissakin julistanut tietäväni tarkkaan rastikuvauksessa kuvatun polun, joka ei näkynyt kartassa. Siirtymä rastille kolme päätettiin suorittaa varmemman päälle tiesiirtymänä. Marko päätti että kokeillaan vielä huoltoasemalla saisiko jotain syötyä, jotta voisi jatkaa kisaa. Marko ja Juha olivat samoissa hommissa. Suunnitelman suurin ongelma oli se, että mahdollisten vaikeuksien ilmaantuessa loppupuolella, oikaiseminen olisi kovin hankalaa tai jopa mahdotonta.

Next

Tervetuloa

synkkä syysunelma

Vaikka suunniteltua reittiä ei kyettykään toteuttamaan, niin tuloksena oli 87 pistettä, ajassa 7:24:36 ja kuljettua matkaa 47,2km. Häneltä jäisi joka tapauksessa kisa kesken. Rokokallion jälkeen poikkesimme Hannun kaverin talolla, joka sattui mukavasti reitille. Sitä mietin maanantai-aamuna järsiessäni tapahtuman nimikkoruisleipää, joka oli lähes yhtä hyvää kuin itse tekemäni. Tähän olisi hyvät matemaattiset mahdollisuudet kunhan vain tulisimme samalla ajalla maaliin. Rasti 19 löytyi myös kivasti, parempi polku olisi ollut olemassa, ajoin siitä vähän ohi ja jouduin tunkkaamaan jyrkän harjun yli. Olisivat tainneet päästä ominkin avuin ohitsemme.

Next

KapteeniSolisluu seikkailee...: 2016

synkkä syysunelma

Suuntasimme Lahden läpi enempiä liikennevaloja vältellen ja kiipesimme Pesäkallion päälle Merrasjärven kuntoreittiin turvautuen. Samalla pääsimme rauhoittamaan menoa hämäläisessä metsämaisemassa. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla? Tuloksesta olimme iloisesti yllättyneitä: 5. Synkän Syysunelman iso kasa kuvia ja videoita. Yöllisessä sumussa maailma supistuu pieneen valokeilaan. Minun piti irroittaa takakiekko pyörästä ennen kuin pystyin kiristämään löystyneet ruuvit.

Next