Oulun yliopisto moodle. Oulun normaalikoulun moodle 2020-01-25

Lapin yliopisto

oulun yliopisto moodle

Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka rakentaa tulevaisuuden uutta osaamista, hyvinvointia ja sivistystä tutkimuksen ja koulutuksen keinoin. Yhteistyöllä on ollut suuri merkitys eläkkeelle siirtyvän Kinnusen monipuolisella uralla. Jos elämääsi sopii napakka täydennyskoulutus tai laajempi osaamisen kehittämisohjelma, olemme luotettava kumppanisi. Vuonna 1958 perustettu, 13 000 opiskelijan ja 2900 työntekijän muodostama yhteisö on Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja. Left unchecked, this can cause errors on some browsers or result in you returning to the web site you tried to leave, so this page is presented instead. Nyt ajattelin kuitenkin, että voitaisiin ottaa pienoinen vilkaisu mun menneeseen vuoteen ja hieman jo raottaa ensi vuoden isoja asioita. Näin vahvistat asemaasi ja kilpailukykyäsi työmarkkinoilla! Uusia työtiloja ei tehdä enää Optimaan, vanhat kurssit voi käydä loppuun kesään 2020 asti.

Next

Täydennyskoulutus

oulun yliopisto moodle

Tätä kirjoittaessa pänttään kovasti ruotsin suulliseen kokeeseen, joka pitäisi vielä suorittaa kunnialla ennen joululomalle luikahtamista. Tää vuosi on taas hujahtanut ohi niin että humpsahti. Moni puhuu menevänsä käymään kotona, porukoilla, sukulaisilla tai Professori Petri Kinnusella on opettajan ja tutkijan kokemusta lähes kolmekymmenen vuoden ajalta ja viimeisen kymmenen vuoden ajan hän on toiminut Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Oulun toimintayksikön johtajana. No new user accounts are not anymore created for users at year 2020. . New Work Spaces will not anymore to be created to Optima, old Work Spaces are in use up to summer 2020. Paljon ihania asioita on tapahtunut, mutta ei tää Hipidipihip ja moikka moi! Alternatively, you may have mistakenly bookmarked the web login form instead of the actual web site you wanted to bookmark or used a link created by somebody else who made the same mistake.

Next

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

oulun yliopisto moodle

Tarjoamme käyttöösi vuosikymmenien kokemuksella laadukkaita täydennyskoulutus- ja kehittämispalvelujamme. Kauppakorkeakoulun dynaaminen ja korkeatasoinen tiedeyhteisö toimii tiiviissä yhteistyössä sidosryhmiensä kanssa. Täydennyskoulutus Etsitkö uutta osaamista tai haaveiletko uudesta urasta? Mutta joulu ja loma vielä sikseen, vielä on kolme aktiivista viikkoa jäljellä! Optimaan ei tehdä tunnuksia käyttäjille v. Oulun yliopistoon kuuluu kahdeksan tiedekuntaa ja monia erikoistuneita tutkimusyksiköitä. No user accounts for users 2020 Happy new year 2020 Hyvää Uutta Vuotta 2020 Oulun yliopistossa on siirrytty Moodlen käyttöön. Osaamisen kehittäminen on intohimomme — tutustu tarjontaamme ja ota yhteyttä. You may be seeing this page because you used the Back button while browsing a secure web site or application.

Next

Oulun yliopiston Moodle/STACK

oulun yliopisto moodle

Kauppakorkeakoulun monipuolinen tarjonta mahdollistaa kaikkien kauppa- ja taloustieteen tärkeiden osa-alueiden - taloustieteen, laskentatoimen, rahoituksen, markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen - opiskelun kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritasolla. Optimaan ei tehdä tunnuksia käyttäjille v. Moodleen tulee jatkossa lisää eri kursseille liittyviä tehtäviä, jotka oppilaat voivat tehdä kotikoneillaan ja siirtää vastauksensa, kirjalliset työnsä ja muut dokumentit sitten Moodleen ja Moodlessa voi suorittaa myös kokonaisia kursseja itsenäisesti. Tai siis joku sanoisi, että vasta melkein, mutta todellisuudessa Rovaniemellä joulu alkoi jo lokakuussa. Moodle on oppimisalusta, joka on käytössä lukion opetuksessa ja opetusharjoittelussa. . .

Next

Web Login Service

oulun yliopisto moodle

. . . . . .

Next

Lapin yliopisto

oulun yliopisto moodle

. . . . . .

Next

Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

oulun yliopisto moodle

. . . . . .

Next

Täydennyskoulutus

oulun yliopisto moodle

. . . . . .

Next