Ilves maalilaulu. Ilves Maalilaulu 2019 2019-12-03

Etusivu ‚ÄĘ Tampereen Ilves

ilves maalilaulu

N√§iden uudempien, joukkueille varta vasten tehtyjen biisien taso on kyll√§ aika kirjava. My√∂s molempien mansen jengien maalilaulut menee. √Ąijien tausta on sellainen, ett√§ voivat olla my√∂s TuTon miehi√§. Mahtipontista hoilotusta, jossa on hivenen slaavilainen s√§vy. Jos KooKoolle pit√§isi nyt tehd√§ uusi maalilaulu, niin tekij√§ voisi olla Viikate. Final Countdown lienee soinut √Ąij√§nsuolla jo pitk√§√§n, mutta silti siit√§ tulee mieleen nimens√§ mukaisesti jonkin asian viimeiset hetket, ei hallin r√§j√§ytt√§v√§ kotijoukkueen maali.

Next

Ilves Maalilaulu 2019

ilves maalilaulu

Ja kyll√§h√§n SaiPa ansaitsee my√∂s ison lampaanperseen siit√§, ett√§ ovat korvanneet hienon L√§tk√§ lent√§√§ -alkuper√§isversion jo kahdella huonommalla: ensin Osmo¬īs Cosmos ja sitten Lepran Sonnit - vaikka idea Hynysest√§, Annalasta sun muista laulamassa SaiPalle onkin hyv√§. Osan mielipiteist√§ allekirjoitan, osaa en. Pelicans yritt√§√§ laulullaan todistella itselleen jotain. Vaikea sen kummemmin menn√§ yksityiskohtiin: toimivat hyvin, eik√§ mit√§√§n valitettavaa ole. Niin iso viha-rakkaus suhde viime kev√§ilt√§ tullut tuohon biisiin. Uuden biisin p√§√§sin kuulemaan vuodenvaiheessa kahdesti, mutta tuolloin en saanut sanoista mit√§√§n selv√§√§.

Next

Ilves Maalilaulu 2019

ilves maalilaulu

Huomaat sen, kun kuuntelet kappaleen vaikkapa youtubesta. Niin siis se maalibiisihän ei ole suoraan tuosta biisistä, vaan coveri. Aika vähän itseasiassa Liigassa on huonoja kappaleita. Edit: Kiekkoaktivistin sivuilla oli viime keväältä artikkeli näistä maalilauluista. Toimivia maalilauluja ovat esimerkiksi Tepsin Hunajata ja SaiPan Lätkä lentää -laulun vanha versio. Paljon samaa alkuperäisen kanssa, mutta kuitenkin ihan erinlainen. Tosin Final Countdown nyt ei liity yhtään mihinkään ja on niin tunnettu biisi, että ei ihan Lukko tule mieleen, kun kuulee.

Next

Etusivu ‚ÄĘ Tampereen Ilves

ilves maalilaulu

Inhoni Kärppiä vastaan on viime vuosina laskenut kovasti, mutta koittavat kovasti pitää sitä yllä mahdollisimman kliseisellä ja geneerisellä maalibiisillään. SaiPan vanhempi maalilaulu oli kanssa hyvä, mutta nykyinen on mielestäni selvästi huonompi. Mikä on siis mielestäsi tämän kauden paras maalilaulu? Sinällään aika raskasta, joten se ainakin on aika tarttuva. Myöhemmin avasin kyseisen kappaleen Youtubesta, enkä meinaa edelleenkään saada tuosta örinästä mitään selvää. Uudemmista KooKoon maalilaulu Joe Satriani: Crowd Chant kuulostaa perhanan komealta.

Next

Etusivu ‚ÄĘ Tampereen Ilves

ilves maalilaulu

√Ą√§rimm√§isen camp-henkinen ja t√§ysin oman aikansa tuote - ja juuri siksi niin hyv√§. Varsinkin kun maalisummeri muutettiin t√§ksi kaudeksi pidemm√§ksi, voisi tuo oijoijoi-renkutus toimia yksin maalibiisin√§ enemm√§n kuin mainiosti. Nyth√§n siell√§ on Bad Boys Are Here sis√§√§ntulobiisin√§, ja se toimii mainiosti. Molemmat ovat suomenkielisi√§, perinteikk√§it√§, tarttuvia ja √§rsytt√§v√§n iskelm√§llisi√§ - ja vain n√§it√§ joukkueita varten tehtyj√§. Lent√§v√§ KalPan ukko- biisih√§n on ns. Eip√§ niit√§ maalilauluja tule kauhean pitk√§√§n kuitenkaan kuunneltua. Mielest√§ni Turmion K√§til√∂t toimisi paremmin sketsin√§, mit√§ oikeana b√§ndin√§.

Next

Ilves Maalilaulu 2019

ilves maalilaulu

Pelsut, Kalpa ja varsinkin Lukko ovat niitä heittämällä paskimpia. Esimerkiksi Status Quon Whatever You Wantia käytetään oikein näppärästi, kun halutaan nostaa tunnelmaa. Ehkä siksi, että omaperäisyys puuttuu täysin. En kuollaksenikaan löytänyt mistään tämän kauden listausta ja Kookoon maalibiisin nimestä ei mitään hajua. KooKoolla puolestaan on varsin vahvaa identiteettiä betonihelvetti yms. Vaikka Bluesille toivoisi välillä myönteisiäkin uutisia, niin pakko on sanoa, että Who Let The Dogs Out on maalilaulunakin kuraa alusta loppuun. Samaa biisiä soittaa Wild ja kyllähän tuon nyt yhdistää täysin vain jääkiekkoon eikä mihinkään seuraan.

Next

Etusivu ‚ÄĘ Tampereen Ilves

ilves maalilaulu

. Siihen ei osaa t√§llainen pohjalainen j√∂r√∂jullikka sanoa oikein yht√§√§n mit√§√§n. Edit2: Tuossa nyt tuo vertailun vuoksi. √Ąssien Patasyd√§n on hyv√§ ja toimiva, mutta esimerkiksi Tepsin Mustaa ja valkoista on hyvin keskinkertainen tekele ja K√§rppien Routasyd√§n suorastaan karmea. Pahoittelut, jos joillakin joukkueilla on vanha maalibiisi. Juuri niin, usein vain sen alun. Tampereen jengeist√§ pidemm√§n korren vie Tappara.

Next

Paras maalilaulu kaudella 2015

ilves maalilaulu

Edit: Mielestäni olisi mielikuvitukseton, kliseinen ja geneerinen, jos olisi vain suoraan repäisty kertosäe maalibiisiksi. Eli kaikki loistavan maalilaulun ainekset. Uuden biisin pääsin kuulemaan vuodenvaiheessa kahdesti, mutta tuolloin en saanut sanoista mitään selvää. Live is Life on hiton hyvä kipale. Kärppien ja Ifkin on mielestäni toteutettu hyvällä maulla ja tulee mieleen änäritason maalibiisit.

Next

Ilves Maalilaulu 2019

ilves maalilaulu

Niistä ei tule mieleen mitään muuta kuin Tepsin maali tai SaiPan maali. Tepsille muuten pisteet siitä, ettei liigan legendaarisinta maalilaulua ole pahimmissa logonvaihtokiimoissakaan korvattu jollain uudella tai edes uudella versiolla. Inhoni Kärppiä vastaan on viime vuosina laskenut kovasti, mutta koittavat kovasti pitää sitä yllä mahdollisimman kliseisellä ja geneerisellä maalibiisillään. Siinä on sitä mahtipontisuutta ja hurmosta. Pisteet Ilvekselle toki siitä, että Costello Hautamäki on sen maalilaulun varta vasten tehnyt.

Next